Sukupuolentutkimus-lehti

Lue ja kirjoita! Osallistu!

Sukupuolentutkimus–Genusforskning on kaksikielinen monitieteinen julkaisu, joka perustettiin 1988 (vuoteen 2013 saakka Naistutkimus-Kvinnoforskning). Lehdessä julkaistaan harkinnanvaraisesti ajoittain myös englanninkielisiä tekstejä. Tieteellisten vertaisarvioitujen artikkeleiden lisäksi lehdessä julkaistaan ajankohtaisia puheenvuoroja, puheenjohtajilta-palstaa, hankepuheenvuoroja, lektioita ja kirja-arvioita. Lehti ilmestyy kolme kertaa vuodessa.

Lehti perustettiin vuonna 1988 Tampereella, ja sen päätoimituskunta on kiertänyt rotaatioperiaatteella Suomen yliopistoissa.

Vuosina 2026–2027 lehden päätoimittajina toimivat Anna Heinonen (Itä-Suomen yliopisto), Pauliina Lukinmaa (Itä-Suomen yliopisto) ja Ella Poutiainen (Åbo Akademi & Tampereen yliopisto). Lehden toimitussihteeri on Koko Hubara, kirja-arvioista vastaavat Tuuli Innola ja Aleksi Paavilainen.

Lehti käyttää Tieteellisten seurain valtuuskunnan vertaisarviointitunnusta, joka kertoo, että julkaisun vertaisarviointi on toteutettu kansainvälisen tiedeyhteisön noudattamien laadullisten ja eettisten vaatimusten mukaisesti.

Julkaisufoorumin tieteellisten julkaisukanavien luokituksessa lehti on tasolla 1 (perustaso).

Lehti siirtyi avoimeen julkaisemiseen vuonna 2022. Vuodesta 2022 alkaen kaikki numerot julkaistaan avoimesti ja vain sähköisenä Journal.fi-alustalla.

Sukupuolentutkimus–Genusforskning on Kultti ry:n ja Suomen tiedekustantajien liiton jäsenlehti.

Sukupuolentutkimus–Genusforskning on saanut TSV:n kautta tieteellisen julkaisutoiminnan avustusta, jota opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää Veikkauksen tuotoista.

ISSN 2342-0634

va_tunnus