Ehdokashaku: Sukupuolentutkimuksen seuran gradupalkinto 2015

Oletko kirjoittanut, ohjannut, arvostellut tai lukenut erityisen hyvän sukupuolentutkimuksellisen gradun? Sukupuolentutkimuksen seura (SUNS) jakaa vuosittain palkinnon ansioituneesta sukupuolentutkimuksen alaan liittyvästä pro-gradu työstä ja ottaa nyt vastaan ehdotuksia vuoden 2015 gradupalkinnon saajaksi.

Palkinnon saajaksi voidaan ehdottaa sukupuolentutkimuksellisia töitä mistä tahansa oppiaineesta. Työn tulee olla hyväksytty virallisesti lukuvuoden 2013–2014 aikana eli aikavälillä 1.8.2014–31.7.2015. Palkinnon saajaa voi ehdottaa työn tekijä, ohjaaja, arvostelija tai kuka tahansa työhön perehtynyt henkilö 15.8.2014 mennessä.

Palkinnon saajan valitsee tänä vuonna VTT Eeva Raevaara. Mikäli ehdokkaita on määräaikaan mennessä esitetty suuri määrä, suorittaa SUNS:n hallituksen valitsema komitea esivalinnan. Palkinto jaetaan marraskuun loppupuolella.

Mikäli haluat asettaa ehdokkaan, lähetä lyhyt, enintään yhden liuskan mittainen, kuvaus työn ansioista sekä työ kokonaisuudessaan Sukupuolentutkimuksen seuran sihteerille. Materiaali tulee toimittaa sekä printattuna että sähköisessä muodossa (yhteystiedot alla).

Ensimmäinen SUNS:n gradupalkinto jaettiin vuonna 2012. Palkinnon tarkoituksena on antaa tunnustusta laadukkaista opinnäytetöistä, kannustaa opiskelijoita jatkamaan tutkimuksen tekemistä tieteellisten jatko-opintojen parissa sekä kiinnittää huomiota nais- ja sukupuolentutkimuksen gradujen korkeaan laatuun ja nostaa alan arvostusta.

Yhteystiedot:

Heta Rundgren
Sukupuolentutkimuksen seuran sihteeri
Sukupuolentutkimus
PL 59
00014 Helsingin yliopisto

sunssihteeri@sukupuolentutkimus.fi

Advertisement