Sukupuolentutkimus-lehden Vuoden artikkeli 2015 -palkinto Maarit Sirenille

Sukupuolentutkimus–Genusforskning-lehden Vuoden artikkeli -palkinto jaettiin naistenpäivänä 8.3.2016 yhdeksättä kertaa. Artikkelipalkinnon voitti YTT, dosentti Maarit Sireni artikkelillaan ”Emännästä yrittäjäksi. Maaseudun naista koskevien puhetapojen muutos”. Sireni työskentelee yliopistotutkijana Itä-Suomen yliopiston Karjalan tutkimuslaitoksessa. Artikkeli ilmestyi Sukupuolentutkimus-lehden numerossa 1/2015.

Palkinnonsaajan valitsi tänä vuonna emeritaprofessori Leena Eräsaari. Eräsaari kuvaa artikkelin olevan ”valaiseva kuvaus maaseudun elämän muutoksesta viljelystä yrittämiseksi” ja osoittavan kirjoittajan ”erinomaista ja pitkäaikaista perehtyneisyyttä aiheeseen”. Eräsaari perustelee valintaansa myös muun muassa seuraavasti: ”Keskustelu naisten yrittämisestä, jota muun muassa maaseudulla asuvien naisten yhteydessä käydään, on siis ideologisesti merkittävää ja edustaa maalla asuvia naisia laajempaakin osaa ihmisiä. Oletan, että aihe on sikälikin ajankohtainen, että erityisesti nykyinen hallitus on kiinnostunut palkkatyöläisten aseman heikennyksistä muuttamalla heitä yrittäjiksi. Sirenin artikkeli on poliittisesti merkittävä, koska se kuvaa niitä retorisia keinoja, joita käytetään, kun naisia houkutellaan yrittäjyyteen.”

Perustelut ilmestyvät kokonaisuudessaan Sukupuolentutkimus-lehden numerossa 2/2016.

Advertisement