Ihmisen yhteydet toisiin lajeihin ja elinympäristöönsä ovat viime aikoina nousseet yhä voimakkaammin esille feministisessä tutkimuksessa. Lähtökohta on tällöin, että puhuttaessa eroista ja eriarvoisuuksista on puhuttava myös muista kuin ihmisten ja ihmisryhmien välisistä hierarkkisista suhteista. Luontokulttuurien tutkimuksessa ihminen on laji muiden joukossa – elinympäristönsä ja ei-inhimillisten toisten kanssa kasvava ja muuttuva.

Sukupuolentutkimus–Genusforskning-lehden numero 2/2017 esittelee uutta feminististä luontokulttuurien tutkimusta Suomessa. Luontokulttuurien käsite kiinnittää huomion materiaalis-semioottisiin ontologioihin, joissa luontoa ei voi erottaa kulttuurista, ympäristöä ihmisistä eikä materiaalisuutta merkityksestä. Luontokulttuureilla on juuria feministisessä tieteen- ja teknologiantutkimuksessa sekä ekofeminismissä eli lähestymistavassa, jossa sukupuolitettu sorto ja ei-inhimillisen luonnon hyväksikäyttö nähdään toisiinsa kytkeytyneinä.

Ihmisen, kumppanuuslajien ja ympäristön yhteyksien laajuuden ja syvyyden tunnistaminen ei ole ollut länsimaisen ajattelun tai toiminnan vahvoja puolia. Ilmaston lämpenemisen, kuudennen sukupuuttoaallon sekä muiden peruuttamattomien ympäristömuutosten maailmassa on kuitenkin ilmeistä, ettei ihminen ole yksi, riippumaton subjekti vaan elää ja hengittää yhdessä toisten kanssa.

Teemanumero sisältää viisi artikkelia, ja niiden myötä sen yhdeksi keskeiseksi kysymykseksi muodostuu inhimillisten ja ei-inhimillisten toimijoiden kohtaaminen ja yhteismuotoutuminen. Kirjallisuudentutkija Päivi Koponen käsittelee naiseläimen toimijuutta ja naiskertojan muodonmuutosta emakoksi Marie Darrieussecqin dystooppisessa romaanissa Sikatotta (Truismes, 1996). Elli Lehikoinen, myös kirjallisuudentutkija, pohtii ihmisen lajiuteen havahtumista suomalaisessa lisääntymistä käsittelevässä kirjallisuudessa. Pieta Hyvärisen artikkelissa ei-inhimilliset toimijat ovat lähinnä kasveja, erityisesti rikkakasveja, sekä kasvien seassa liikkuvia selkärangattomia kuten kastematoja. Taija Kaarlenkasken artikkeli analysoi sukupuolittuneen lypsykarjatyön, lypsykoneteknologian ja lehmän keskinäistä muotoutumista historiallisesta näkökulmasta, ja Kirsi Laurén ja Noora Schuurman kirjoittavat lemmikkieläinten toimijuudesta kuolemaa koskevissa kertomuksissa.

Lisäksi numero sisältää kaksi kirja-arviota sekä Raija Sollamon perustelupuheen Sukupuolentutkimus–Genusforskning-lehden vuoden 2016 artikkelipalkinnosta.

Teemanumeron ovat toimittaneet Pieta Hyvärinen ja Marja Vehviläinen Tampereen yliopistosta yhdessä lehden päätoimittajien Sari Irnin ja Katariina Kyrölän kanssa. Numeron kuvituksesta vastaa helsinkiläinen Maija Repo.

Sisällysluettelo

PÄÄKIRJOITUS
Pieta Hyvärinen, Sari Irni, Katariina Kyrölä & Marja Vehviläinen:
Luontokulttuurit feministisessä tutkimuksessa (pdf)

ARTIKKELIT
Päivi Koponen: Naiseläimen toimijuus Marie Darrieussecqin
romaanissa Sikatotta
Elli Lehikoinen: ”Olen nisäkäs. Tuotan maitoa.” Ihmisen lajius ja lisääntymisprosessi 2000-luvun kotimaisessa kirjallisuudessa
Pieta Hyvärinen: Ruoantuotannon ristiriitoja rikkaruohonjuuritasolla. Kitkeminen työnä, tiedontuotantona ja tulevaisuuksien tekemisenä
Taija Kaarenkaski: Lypsäjät, lehmät ja lypsykoneet. Lypsykarjanhoidon teknologisoituminen ja sukupuolittunut työnjako 1800-luvun lopulta 1950-luvulle
Kirsi Laurén & Nora Schuurman: Viimeinen katse ja kuonon hipaisu. Lemmikkieläimen toimijuus kuolemaa koskevissa kertomuksissa

ARTIKKELIPALKINTO
Raija Sollamo: Sukupuolentutkimus–Genusforskning-lehden vuoden artikkeli 2016

KIRJA-ARVIOT
Anna Rastas: Patricia Hill Collins & Sirma Bilge: Intersectionality
Lea Rojola: Donna J. Haraway: Staying with the Trouble. Making Kin in the Chthulucene (pdf)