Oletko kirjoittanut, ohjannut, arvostellut tai lukenut erityisen hyvän sukupuolentutkimuksellisen gradun? Sukupuolentutkimuksen seura (SUNS) jakaa vuosittain palkinnon ansioituneesta sukupuolentutkimuksen alaan liittyvästä pro gradu -työstä ja ottaa nyt vastaan ehdotuksia vuoden 2017 gradupalkinnon saajaksi. Palkinnon saajaksi voidaan ehdottaa sukupuolentutkimuksellisia töitä mistä tahansa oppiaineesta. Työn tulee olla hyväksytty virallisesti lukuvuoden 2016–2017 aikana eli aikavälillä 1.8.2016 – 31.7.2017.
Palkinnon saajaa voi ehdottaa työn tekijä, ohjaaja, arvostelija tai kuka tahansa työhön perehtynyt henkilö 11.9.2017 mennessä. Palkinto jaetaan Sukupuolentutkimuksen päivillä marraskuussa.
Mikäli haluat asettaa ehdokkaan, lähetä lyhyt, enintään yhden liuskan mittainen kuvaus työn ansioista ja työ kokonaisuudessaan Sukupuolentutkimuksen seuran sihteerille. Materiaali tulee toimittaa sekä printattuna että sähköisessä muodossa.
Hanna Etholén
Sukupuolentutkimus
PL 59
00014 Helsingin yliopisto
sunssihteeri@sukupuolentutkimus.fi
Ensimmäinen SUNS:n gradupalkinto jaettiin vuonna 2012. Palkinnon tarkoituksena on antaa tunnustusta laadukkaista opinnäytetöistä, kannustaa opiskelijoita jatkamaan tutkimuksen tekemistä tieteellisten jatko-opintojen parissa sekä kiinnittää huomiota nais- ja sukupuolentutkimuksen gradujen korkeaan laatuun ja nostaa alan arvostusta. Lisätietoja: sukupuolentutkimus.fi/suns/gradupalkinto/.